Loisteputkivalaisin
Loisteputkivalaisimeen kuuluvat loistelamppu, sytytin ja kuristin. Ne ovat matalapaineisia purkauslamppuja, joiden toiminta perustuu siihen, kun lampun sisällä oleva elohopea kaasuuntuu sähköpurkauksen aiheuttamasta vaikutuksesta. Sähköpurkauksen pitävät kurissa kaasut, kuten argon tai krypton, joita on laitettu lampun sisään. Kaasut myös samanaikaisesti helpottavat lampun syttymistä. Loisteputkivalaisimet toimivat tasa- ja vaihtovirran avulla ja niiden yleisin käyttötapa on 50/60 hertsin taajuudella.
Loisteputkivalaisimet saavat näkyvää valoa aikaiseksi siten, että fluorisoiva materiaali, jolla putken sisäosa on päällystetty, muuttaa elohopeahöyryn synnyttämän UV-säteilyn valoksi, jonka näemme. Lamppujen värisävyvalikoima on monipuolinen ja se vaihtelee aina kellertävästä taivaan siniseen. Erivärisiä ja erikoissävyisiä loisteputkivalaisimia on saatavilla.
Loisteputkivalaisimilla on myös huonot puolensa. Ne saattavat aiheuttaa muun muassa keskittymisvaikeuksia, virheitä työssä, kipua päässä ja silmien rasitusta. Nämä oireet johtuvat lamppujen magneettisten kuristimien aiheuttamasta näkymättömästä välkkymisestä. Kyseiset oireet ovat vältettävissä siten, että valaisimiin liitetään hakkurit (elektroniset liitäntälaitteet).
Valaisimien toiminta saa alkunsa siitä, kun se varustetaan magneettisella kuristimella ja siihen kytketään jännite. Tämä synnyttää sytyttimen sisällä auki olevien kaksoismetallikärkien välille 230 V jännitteen. Tästä tapahtumasta seuraa sähköpurkaus (sytyttimen sisällä olevassa kaasussa), joka kuumentaa kaksoismetallia, ja saa aikaan kärkien sulkeutumisen. Tämä reaktio mahdollistaa sen, että virta kykenee liikkumaan kuristimen ja loisteputken kummassakin päässä olevien lämmitysvastuksien läpi, samalla lämmittäen niitä. Lämmitysvastuksien lämpeneminen höyrystää putken sisällä olevan elohopean. Virran kuljetessa myös kuristimen kautta, se aikaansaa magneettikentän rautasydämeen. Tästä seuraa hetken kuluttua kaksoismetallikärkien jäähtyminen ja avautuminen. Kyseinen tapahtuma aiheuttaa magneettikentän purkautumisen, jonka seurauksena kuristimeen syntyy korkea jännite. Se saa loisteputkessa aikaan sähköpurkauksen, joka sytyttää lampun.
Loisteputkella on alhaisempi toimintajännite (n 60-120V) kuin syttymisjännite (400-600V).
Syöttöjännitteet muuttuvat loisteputkelle sopiviksi, elektronisten liitäntälaitteiden avulla. Ne antavat useimmiten hehkulle ja putkelle omat jännitteensä. Ennen kuin putki syttyy, ovat hehkujännitteet 6-12 V suuruisia ja putkijännitteet noin 400-600 V suuruisia. Kun loisteputki syttyy, jännitteet alenevat. Jännitteet ovat riippuvaisia putken tehosta ja sen sisällä olevasta kaasusta.
Elektroniset liitäntälaitteet ovat parempia kuin magneettiset kuristimet. Niillä on korkea hyötysuhde ja parempi loisteputken valotehokkuus. Liitäntälaitteiden avulla saadaan loisteputkivalaisimelle myös pidempi elinikä sekä vilkkumaton syttyminen.
Esimerkkinä loisteputkivalaisimesta voidaan mainita energiasäästölamppu. Se on pieni loisteputkivalaisin, johon on integroitu elektroninen kuristin. Se toimii siten, että se alentaa verkkosähkön taajuuden 50 hertsistä 20 kilohertsiin. Täten saavutetaan parempi (noin 20 %) valohyötysuhde ja valo, joka ei värise.
